Asuinkerrostalo meren äärellä


Asuinkerrostalo meren äärellä

Vuoden 2015 Kestävä kivitalo -palkintokohde

Paikallarakennettu As Oy Helsingin Kuunari valmistui Helsingin Lauttasaareen vuonna 2014. Upea sijainti ansaitsi huolella suunnitellun ja laadukkaasti paikalla rakennetun talon.

Rakennusosakeyhtiö Hartelan toteuttama kohde koostuu kolmesta, viisikerroksisesta erillisestä kerrostalosta, joiden alla on yhteinen paikoitushalli. Yhtiön kaikista 39 asunnosta on merinäköala. Kohteen arkkitehtisuunnittelusta vastasi L-Arkkitehdit Oy.

Kestävä Kivitalo -palkinto myönnetään henkilöille ja yhteisöille, jotka ovat osallistuneet laadukkaasti tiilestä ja betonista paikalla rakennettujen rakennusten toteutukseen. Toiminnalle luotiin suuntaviivat vuonna 1994 Rudus Oy:n aloitteesta.

kestava_kivitalo1Helsingin Kuunarin arkkitehtuurissa on otettu onnistuneesti huomioon merellinen ympäristö. Arkkitehtuuri on harmonista ja ympäristöönsä hyvin istuvaa. Rakennuksen klassista ilmettä on kevennetty modernein tyylikeinoin.

Paikallarakentaminen otettiin suunnittelun lähtökohdaksi jo aivan alkuvaiheessa.

Julkisivut ovat osin puhtaaksimuurattua tiiltä ja osin rappausta. Alakerroksessa ja aidoissa on käytetty myös luonnonkiveä. Rakennusten runko on tehty pääosin paikalla valaen.

Avarat asunnot on sijoitettu rakennuksen kulmiin siten, että niistä avautuvat näkymät kahteen suuntaan. Paikallarakentamisen ansiosta asunnoista saatiin normaalia hieman korkeammat ja niissä on lattialämmitys sekä korkeat ikkunat. Väljät parvekkeet on tehty ulokeparvekkeina.

As Oy Helsingin Kuunari edustaa asuntosuunnittelun ja -rakentamisen ehdotonta laatua. Paikalla rakennetussa kivitalossa Helsingin Lauttasaaressa on avarat huoneistot, joissa kaikissa on merinäköala.

Kolmesta kerrostalosta koostuva yhtiö sijaitsee aivan merenrannalla, mikä lisäsi suunnittelun vaativuutta. Rakennusten arkkitehtuuri soveltuu hienosti merelliseen ympäristöön.

As Oy Helsingin Kuunari, Vattuniemen puistotie 3, Helsinki

  • valmistunut 2014
  • rakennettu paikallarakentamisen periaattein: paikallavalettu vaakarunko, myös pystyrungosta merkittävä osa valettu paikalla, muuratut ja osin rapatut julkisivut
  • 3 erillistä viisikerroksista kerrostaloa, joiden alla yhteinen pysäköintitila lisäksi kaupungin päiväkoti
    huoneistoala 3 000 m2, kerrosala 5 500 m2
  • 39 asuntoa, keskipinta-ala 77 m2
  • perustajaurakointi: Rakennusosakeyhtiö Hartela
  • arkkitehtisuunnittelu: L-Arkkitehdit Oy, arkkitehti SAFA Mari Ille
  • rakennesuunnittelu: Insinööritoimisto Teknokolmio Oy, toimitusjohtajaTimo Luostarinen