| Muottien pintamateriaalit |
|
Laadukkaan betonipinnan aikaansaamiseen vaikuttaa ratkaisevasti muottimateriaalin valinta. Käytetyn muottipintamateriaalin ja työn huolellisuuden jälki näkyy aina betonipinnassa. Soveltuvaa muottipintamateriaalia valittaessa on huomioitava betonipinnalle asetetut laatuvaatimukset sekä kustannuksiin vaikuttavat muottien käyttökertamäärät. Yleisimpiä muottipintamateriaaleja ovat
Puulevyt Erilaiset puulevyt, näistä käytetyimpänä vanerit, ovat yleisin muottipintamateriaali. Betonipinnan sileyden ja muotin käyttökertojen lisäämiseksi ne useimmiten pinnoitetaan. Puupohjaisia muottilevyjä käytetään niin eri muottijärjestelmissä kuin myös pienissä, paikalla kappaletavarasta rakennettavissa muoteissa. Käyttökertojen lukumäärä riippuu käytön huolellisuudesta ja pinnalle asetetuista vaatimuksista. Puupohjaisten muottilevyjen pinta on herkkä kolhuille sekä erilaisille kiinnityksille ja varauksille. Pinnoittamaton ja öljyämätön puu imee betonista niin runsaasti vettä, että sementin hydratoituminenkin saattaa betonipinnassa pysähtyä. Tästä on seurauksena pölyävä, irtoileva pintakerros. Lastulevyä käytetään jonkin verran muottimateriaalina. Käsittelemätön lastulevy pienentää huokoisuutensa ansiosta betonipinnan huokosia. Pinnan sileys ja uudelleen käytettävyys on kuitenkin muita levytuotteita selvästi huonompi. Lastulevyn liiman on oltava kosteudenkestävää. Levyjen jatkoskohdat jäävät kaikissa levymuoteissa näkyviin. Jos saumakohta ei ole arkkitehtonisesti hyväksyttävä, se voidaan häivyttää käyttämällä rimaa tai muuta pinnan katkaisutapaa. Suomalaisten muottivanerien ominaisuuksia Pinnoittamattomalla vanerilla valettaessa on aina käytettävä muotinirrotusainetta. Vaneri imee betonimassasta vettä ja ilmaa vähentäen näin huokosten syntymistä. Kuitenkin esimerkiksi kuiva koivuvaneri ilman muotinirrotusainekäsittelyä saattaa imeä vettä haitallisen paljon, jolloin betonipinta ei kovetu ja jää pölyäväksi. Pinnoittamattoman vanerin puhdistus on vaikeaa ja vaikeutuu edelleen valukertojen lisääntyessä. Pinnoittamattoman kuusivanerin syykuvio näkyy betonissa ja oksien pihka saattaa värjätä betonia.
Yleisimmin käytettyjen vanerien rakenne:
Muottivanerin ominaisuuksista ja keskimääräisistä käyttökerroista saa lisätietoa valmistajilta. Sahatavara Sahatavara on betonin perinteinen muottimateriaali. Betonipinta saa ulkonäkönsä sahaustekniikasta (kehä-, pyörö- ja vannesaha) ja sahattavan puulajin perusteella. Edellisiä sileämpi pinta saadaan eri tavoin sileäksi tai muotoon höylätystä sekä hiekkapuhalletusta sahatavarasta.
Sahatavaraa käytetään myös tasaiselle muottipinnalle kiinnitettyinä rimoina ja lautoina betonipinnan elävöittämiseksi. Lasikuitu ja muovi Lasikuidun ja muovin käyttö muottimateriaalina on yleistä pilarimuoteissa sekä eräissä erikoismuoteissa (esimerkiksi kupumuotit). Erittäin tiivispintaisina ne vaativat etenkin pystyvaluissa matalat valukerrokset ja huolellisen betonin tiivistyksen, jotta muottipintaan kertyvät ilmahuokoset saadaan poistettua. Teräs Teräsmuoteilla saadaan suuria, yhtenäisiä sileitä betonipintoja. Niitä on vaikea muutella, joten ne sopivat parhaiten toistuvien rakenteiden valmistamiseen. Teräsmuottien käyttökertamäärä on suuri, mutta nekin vaativat hyvää huoltoa. Tyypillisiä teräsmuottien vaurioita ovat ruoste ja erilaiset käsittelyvauriot kuten hiontavirheet, kolot, painaumat ja hitsausjäljet. Erityisesti pystysuoraa teräsmuottia vasten valettaessa on käytettävä valusukkaa, huolellista tiivistystä ja ohuita valukerroksia, koska tiivis muotti muutoin lisää huokosten määrää. Teräsmuotissa on aina käytettävä muotinirrotusainetta. Muottikankaat
Muottikankaan kiristäminen ja kiinnittäminen muotin pintaan vaatii huolellisuutta, sillä kangas jää helposti poimuille ja aiheuttaa tällöin ei-toivottuja jälkiä betonipintaan. Erityisen vaativaa on kankaan kiinnittäminen isoille pinnoille. |
Muottien pintamateriaalit
Lautamuotit on aina kasteltava hyvin. Kastelu tiivistää muotin ja vähentää samalla betonin tarttumista. Lautojen vedenimukyky vaihtelee, jolloin huolellisesta kastelusta huolimatta betonipinnassa esiintyy tummuusvaihtelua. Myös oksankohdat imevät enemmän vettä aiheuttaen betonipintaan tummia kohtia. Muotinirrotusaineen käytöllä kastelun lisäksi voidaan tummuusvaihtelua vähentää. Pontattujen lautojen käytöllä voidaan oleellisesti vähentää jälkitöitä lisäävien betonipurseiden esiintymistä.
Muottikangasta muottipinnalla käyttämällä saadaan aikaan valuhuokosettomia betonipintoja. Kankaassa on huokosverkosto, joka betonia tärytettäessä johtaa pintakerroksesta pois ilmaa ja jonkin verran vettä. Huokosettomuuden lisäksi muottikangas parantaa myös pinnan tiiveyttä ja säilyvyysominaisuuksia.
Muottikangas jättää betonipintaan kangasmaisen kuvion ja saattaa aiheuttaa kirjavuutta. Muottikankaan käyttö vaatii aina ennakkokokeita, joilla selvitetään ratkaisun toimivuus käytännössä. Ominaisuuksien säilyttämiseksi kangas pestään valujen välillä. Ominaisuudet katoavat käytännössä kuitenkin jo muutaman käyttökerran jälkeen. Muottikankaat ovat vaurioherkkiä, joten niitä on käsiteltävä erityisellä varovaisuudella.