Julkaisut
Julkaisut

Kivitalo tuoreena painoksena

Kivitalo-kirja on julkaistu uusittuna ja ajantasaistettuna. Uuteen painokseen on koottu viimeisintä tietoa paikallarakennettavan kivitalon suunnittelusta ja rakentamisesta. Pääpaino on asuintaloissa, mutta monet ratkaisut sopivat myös muuntyyppisiin rakennuksiin.

Kirjassa yli kaksikymmentä rakennusalan asiantuntijaa kertoo oman erityisalansa uusimmat tiedot ja kokemuksia paikallarakentamisesta. Tekstissä tarkastellaan esimerkkikohteiden valossa paikallarakentamisen vaikutuksia esteettiseen laatuun, toimivuuteen ja viihtyisyyteen, taloudellisuutta ja kestävyyttä unohtamatta. Kirjan ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1998. Uudelle painokselle oli tarvetta, sillä paikallarakentamisen osuus on kirjan ensijulkaisusta selvästi lisääntynyt. Kirja on tarkoitettu niin rakennuttajille, urakoitsijoille kuin suunnittelijoillekin, ja se on myös hyvä apuväline opiskelijoiden käyttöön.

Kivitalo-kirja on syntynyt Kestävä kivitalo paikallarakentaen -projektin tuloksena, ja kirjan toimituksellisesta työstä vastaa Kestävä kivitalo -ryhmä.

Kirjoittajina Markku Vesa, Matti Seppänen, Seppo Petrow, Mirja Pahkala, Jussi Syrjynen, Kim Nyqvist, Pekka Vuorinen, Petri Mannonen, Tarja Merikallio, Pentti Lumme, Markku Laine, Juha Karilainen, Martti Huhtilainen, Esko Lahtinen, Heikki Helimäki, Thomas Grönholm, Kaarle Klemola, Jorma Virtanen, Martti Romu.

Kirjan voi tilata kuten muutkin Betonitiedon kirjat ottamalla yhteyttä toimistosihteeri Irmeli Kososeen joko puhelimitse 09 6962 3627 tai sähköpostitse  Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen .

Tilauksen voi tehdä myös www.betoni.com -sivuilla. Kirjan hinta on 40 euroa.

Kivitalokirja saatavana nyt uudistettuna painoksena

Kirja on myös ladattavissa sivuiltamme.

Voit myös ladata kirjan tästä veloituksetta PDF-muodossa. Kirja on jaettu neljään tiedostoon.

  • Lataa: Osa 1 (kivitalokirja_s1-69.pdf, 13Mb)
  • Lataa: Osa 2 (kivitalokirja_s70-125.pdf, 16Mb)
  • Lataa: Osa 3 (kivitalokirja_s126-159.pdf, 15Mb)
  • Lataa: Osa 4 (kivitalokirja_s160-182.pdf, 6Mb)


BETONIN KOSTEUDEN HALLINTA

Tähän julkaisuun on koottu oleellisin tällä hetkellä käytössäoleva betonin kosteudenhallintaan liittyvä tieto. Sisältö keskittyy pääosin betonilattiarakenteisiin, joiden kosteudenhallinta on tärkeätä rakentamisaikataulun ja rakennuksen terveellisyyden kannalta. Julkaisussa annetaan lisätietoja kaikille niille osapuolille, jotka suunnittelu- ja rakennusvaiheessa joutuvat tekemään betonin valintaan ja päällystämiseen liittyviä ratkaisuja. Kirjoittajina Pentti Lumme ja Tarja Merikallio, 32 s. Kirjaa myy Betonitieto Oy.

Tilaa julkaisu Betonitiedon julkaisumyynnistä


TALVIBETONOINTI

Tässä julkaisussa on pyritty selvittämään talvirakentamiseen liittyviä riskejä ja keinoja niiden vaikutusten vähentämiseen. Keskeisinä tekijöinä on käsitelty betonin käyttäytymistä ja ominaisuuksia alhaisissa lämpötiloissa, suojauksen ja lämmityksen merkitystä sekä kovettuvan betonin lämmön- ja lujuudenkehityksen hallintaa. Kirjoittajana Pekka Vuorinen, 32 s. Julkaisua myy Betonitieto Oy.

Tilaa julkaisu Betonitiedon julkaisumyynnistä


PAIKALLAVALETUT BETONIPINNAT suunnittelu ja toteutus

Tässä julkaisussa annetaan perusteet suunnitelmien laatimiseen sekä tarkastellaan paikallavalurakenteiden toteutuksen kriittisiä tekijöitä betonipintojen kannalta. Julkaisu on tarkoitettu käytettäväksi rinnan ohjeen by 40 Betonipinnat -kanssa. Kirjoittajina Mirja Pahkala, Vaito Rossi, Seppo Viita ja Pekka Vuorinen, 42 s. Julkaisua myy Betonitieto Oy.

Tilaa julkaisu Betonitiedon julkaisumyynnistä


PAIKALLAVALETTU JÄLKIJÄNNITETTY PYSÄKÖINTIRAKENNUS

Tässä julkaisussa on esitetty paikallavaletun ja jälkijännitetyn pysäköintilaitoksen suunnittelun ja toteutuksen periaatteita. Paikallavalettu jälkijännitetty laattarakenne on luonteva ja kilpailukykyinen pysäköintirakennuksen runkoratkaisu. Sen hyvät säilyvyysominaisuudet perustuvat ristiin jännitettyyn, saumattomaan laattaan sekä korkealuokkaisen betonin käyttöön. Julkaisun toiseen painokseen on tehty uuden betoninormin BY50 2004 mukaiset korjaukset. Julkaisua myy Suomen Rakennusmedia Oy.

http://www.rakennusmedia.fi/Shop.aspx?id=1091&p=59http://www.rakennusmedia.fi/Shop.aspx?id=1091&p=59

 

KIVITALOJEN ÄÄNENERISTYS

Rakennuksen ääneneristys on oleellinen tekijä viihtyisyyden kannalta. Kaupunkiympäristössä tie- ja lentoliikennemelu aiheuttavat yhä tiukempia vaatimuksia rakennusten ulkovaipan ääneneristävyydelle. Rakennuksen sisältä melua aiheuttavat askeläänet ja usein musiikin tuottamisesta ja kuuntelusta aiheutuvat äänet. Tässä julkaisussa on pyritty mahdollisimman selkeällä tavalla kuvaamaan ääntä ja sen ominaisuuksia rakennuksessa sekä erilaisten rakenteiden ja rakennusten ääniteknisiä ominaisuuksia. Julkaisu on tarkoitettu apuneuvoksi arkkitehdeille, rakennesuunnitelijoille ja rakentajille. Julkaisun kirjoittaja tekniikan lisensiaatti Mikko Kylliäinen työskentelee akustiikan asiantuntijana Insinööritoimisto Heikki Helimäki Oy:ssä.

julkaisu

 


ELINKAARISELVITYS

Lataa: rakennusrungon monikäyttöisyys ja muuntojousto (1,83 mb) 

Rakennuksen suunnitteluvaiheessa tulee kiinnittää huomiota rakennuksen käytön aikana - jopa runsaat 100v - tapahtuviin käyttötarkoituksen muutoksiin ja nämä tulee ottaa huomioon rakenneratkaisuja valittaess. Rakennuksen elinkaaritaloutta tarkasteltaessa merkittävimpiä tekijöitä on se, miten pienin kustannuksin kohteen käyttötarkoitus voidaan muuttaa toiseksi. Julkaisun tekijöinä Erkki Aho, Mauri Tuomioja, Pentti Lumme, Kauko Linna, Kari Palaste, Juhani Sorasalmi, Harri Ripatti. 32 s.

KIVITALO -ESITTEITÄ:

Parhaat talot ovat kivestä paikalla rakennettuja.
Esite antaa opastusta kerrostalokodin ostajalle ja asujalle.

Lataa: Kivitalo -yleisesite: (2 mb) 
Parhaat talot ovat kivestä paikallarakennettuja.