| Talvibetonointi |
|
Betonointi kylmänä vuodenaikana asettaa rakennustyömaalle ylimääräisiä rasitteita. Osaavalle rakentajalle talvibetonoinnin taitaminen on toisaalta kilpailutilanteessa rikkaus. Vaikka talvibetonointiin liittyy joitakin työnsuoritusta hidastavia, hankalinakin pidettyjä työvaiheita ja toimenpiteitä, se on kuitenkin hyvin ennalta suunniteltuna toteutettavissa luotettavasti ja laadukkaasti. Vanhojen, hyväksi todettujen ja kokemusperäisten toimintamallien tueksi on nykyään tarjolla nopeita ja varmoja tietokonepohjaisia betonin lujuuden kehityksen suunnittelun ja työmaahallinnan apuvälineitä. Niitä voidaan soveltaa myös muiden vuodenaikojen paikallavalurakentamiseen, mikä on eri kohteissa todettu erittäinkin kannattavaksi. KKT-projektin osana laaditussa Talvibetonointi-julkaisussa on pyritty selvittämään yksiselitteisesti talvirakentamiseen liittyvät riskit ja keinoja niiden vaikutusten vähentämiseen. Keskeisinä tekijöinä on käsitelty betonin käyttäytymistä ja ominaisuuksia alhaisissa lämpötiloissa, suojauksen ja lämmityksen merkitystä sekä kovettuvan betonin lämmön- ja lujuudenkehityksen hallintaa.
Talvibetonointiin valmistautuminen on eri osapuolten välistä suunnittelua ja eri vaihtoehtojen vertailua. Osapuolina tässä ovat työmaan betonityönjohdon ja työkuntien "nokkamiesten" lisäksi materiaali- ja kalustotoimittajat. Välttämättömiä läpikäytäviä ja huolellista valmistelua vaativia asioita ovat:
 |
Talvibetonointi
